Tänään ilmoitin avokille että hän saa muuttaa yläkertaan sekä asua siellä sen aikaa kunnes löytää asunnon. Mutta vain ensi kuun loppuun. Mä olen niin loppu.Mies istuu vapaapäivinään aamusta iltaan tietsikalla ja tissuttelee. Kehtaa vielä valehdella päin naamaa ettei ole mitään ottanut. Tämän päiväistä pullopiiloa en ole löytänyt. Olen kaikki vanhat paikat jo etsinyt mutta hän on keksinyt jonkun uuden paikan jota en nyt hiffaa. En ymmärrä. Hän on päivisin kotona muttei viitsi sen vertaa minua auttaa että käyttäisi koirat lenkillä päivisin.

No, ei me olla mitään puhuttu viikkoihin. Ja minä tosiaan nukkunut kuukausia sohvalla. En vaan pysty nukkumaan siinä viinanhajussa. Kerron myöhemmin miksi viina on minulle ylitsepääsemätön asia. Onneksi hän ei ole agressiivinen ettei tarvitse pelätä. On tämäkin, minä omassa talossani nukun sohvalla ja elän kuin asuisin yksin. Ei ole ketään kenelle juttelisin, ei ketään kenelle kertoisin huoleni ja murheeni. Mulla on yksi hyvä työkaveri jolle pystyn kertomaan melkoisen paljon mutta olisi kiva jos iltaisin joku kyselisi miten työpäivä meni ja mitäs tehtäisiin yhdessä - katottaisko joku leffa vai mentäisiinkö haistelemaan upeata ilmaa lenkkeilyn merkeissä. En mä ole koskaan vaatinut mitään, en viihdy baareissa tai isoissa juhlissa. Ei mua tarvitse viedä ravintolaan tai viikonloppumatkoille. Mulle riittäisi kun mut edes huomioitaisiin jollain lailla, otettaisiin edes kainaloon ja kerrottaisi kuinka tärkeä minä olen omana itsenäni.

Kylläpä mulle tuli hyvä olo kun sain sanottua.Haluan pois elämästäni ihmisen joka myrkyttää mun elämäni niin etten saa aikaiseksi yhtään mitään. Mä olen kuitenkin kokenut niin paljon pahaa entisessä avioliitossani että haluaisin olla edes onnellinen.

Jaa niin, mies totesi kun ilmoitin asian hänelle että Asia on harvinaisen selvä ja meni nukkumaan. Kellokin oli peräti 19.00. Paljon olisi pelastettu jos edes joskus olisi pyydetty anteeksi niitä katteettomia lupauksia tai haistatteluita. Mutta parempi näin. Enää ei tarvitse anella että voisitko olla selvinpäin kun on vieraita tulossa. Ja lupauksesta huolimatta hän käy piilopullolla. Kyllä mä olen niin hävennyt silmät päästäni hänen takiaan. Ja ne kaikki lupaukset jotka hän on luvannut jotka ovat olleet pelkkää sanahelinää. Kuinka monta kertaa olen itkenyt ja kärsinyt. Liian monta. Olisi pitänyt laittaa heti välit poikki kun huomasin ettei hän ihan olekaan se mies minkä hän on antanut ymmärtää. Mutta rakkauden takia antaa anteeksi paljon, aivan liikaa. Nyt ei ole enää rakkautta, ei minkäänlaista tunnetta toista kohtaan. Ei edes inhoa.