Avioeron jälkeen siis nautin elämästäni mutta kun olin ollut vajaan vuoden yksin, aloin kaivata sitä kainaloa johon voisi käpertyä. Enhän ollut koskaan elänyt "yksin". Lapset olivat jo isoja, poika muuttanut pois kotipesästä ja tyttärellä poikaystävä jonka kanssa vietti kovasti aikaa. Nuorin tyttö oli yläasteella. Hänen kanssaan oli pikkuisen vaikeuksia hänen ajauduttuaan vähän väärään seuraan. Oli varastelua, jonkun verran alkoholin käyttöä ja poliisin kanssakin tekemisissä olin hänen takiaan muutaman kerran. Myös hyvin tiiviisti pidin yhteyttä opettajaan ja opinto-ohjaajaan. Olisi siis ollut kiva kun olisi joku kenen kanssa jutella syvällisiä.

Kuten aikaisemmin kerrottu, en viihdy baareissa enkä lotraa alkoholinkaan kanssa. Vastoin vanhemman tyttären ohjeita, aloin tutkia netistä nettitreffipalstoja.Ilmaisia hain kun rahat olivat tiukassa, puolet palkasta meni jo asumisvastikkeeseen joten ei paljon rälläilty. Löysin sitten match.com-sivuston ja se tuntui tosi hyvältä. Ilmainen liittyminen, joo - menin siihen halpaan. Siellä oli tosi paljon kaikenlaisia kysymyksiä joihin piti laittaa rasti ruutuun ja sillä perusteella minulle ehdotettiin potentiaalisia kumppaneita. Eipäs kauaa kestänyt kun alkoi "laatikkoon" tulla miehiltä viestejä. Erityisesti on jäänyt mieleen mies n. 100 km päästä, hän omisti hevosen! Muttamutta, enhän mä pystynyt sitten vastaamaan niihin ilmaiseksi eli olisi pitänyt maksaa melko suuri summa. Ei kiitos - niinpä poistin profiilini vähän suivaantuneena.

Pari kuukautta taas meni kun katselin jälleen sopivaa sivustoa ja löysin e-kontakti-sivuston. Siellä oli kohtuullinen liittymismaksu, muistaakseni parin kympin luokkaa ja sen raskin tuhlata. Joulukuun alussa 2010 tein sitten itsestäni esittelyn, siellä oli valmiita pohjiakin mutta minä rustasin oman. Ilmoitin että koirat ovat tärkeitä ja kuuluvat elämääni, haen kumppania joka pitää koirista, viihtyy luonnossa, ei läträä alkoholin kanssa. On ehdottoman luotettava ja raha-asiat kunnossa. Ja voi veljet kun alkoi tulla viestejä! Tein myös kuvakansion johon tarvittaessa annoin avaimen niille ketkä sitä halusivat ja joille katsoin sen tarpeelliseksi antaa. Kaikenlaista tyyppiä sitä kyllä on. Eräs oli oman poikani ikäinen ja olisi välttämättä halunnut seuraani. Vaikka kuinka rautalangasta väänsin niin hän haki ilmeisesti puumaa. Muutama muukin nuori poika oli sitkeä mutta kun ei nappaa oman pojan ikäiset niin ei vaan nappaa. Oli mies joka ensi viestissään kyseli multa pidänkö hitaasta rakastelusta ..... Yksi oli tosi epätoivoinen kun ex-vaimo oli pettänyt ja hän haki sitten laastarisuhdetta. Sitten löytyi eräs todella mukava. Hän teki selväksi että oli uskovainen mutta ei tuputtanut uskoaan mulle. Jotenkin tuntui silti että hän haki vain jutteluseuraa joten minähän juttelin kaikenlaista netin välityksellä. Sitten löytyi toinen potentiaalinen, hän oli eroamassa mutta sikäli mukava ettei tuntunut hakevan laastarisuhdetta. Meillä oli paljon yhteistä. Hänellä oli myös kovin miellyttävä ääni. Ääni on minulle tärkeä, sen pitää olla miehekäs.

Ja sitten löytyi tämä joka asuu nyt yläkerrassa. Hänellä oli todella mielenkiintoinen omin käsin kirjoitettu teksti ja alkoi pommittaa minua oikein kunnolla. Loppujen lopuksi annoin puhelinnumeroni ja ensimmäisen kerran hän soitti niin ettei hänen numeroaan näkynyt puhelimen näytössä. Ja me puhuimme ja puhuimme. 2 tuntia meni kevyesti. Muutaman kerran hänen soittaessaan epäilin että voisiko olla juovuksissa mutta kun olen niin helposti höynäytettävä ja olin tehnyt selväksi että en halua "juoppoa" ja hän sanoi ettei hän käytä alkoholia. Muutaman paukun saattaa ottaa silloin tällöin. Just niin ... Mutta hänen äänensä oli sellainen että sukat pyöri jaloissa.

No, kävin tämän toisen mukavan miehen kanssa kahvilla mutta jo heti ensimmäisestä silmäyksestä tiesin ettei tule mitään. Olen aina luottanut ensivaikutelmaan ja olen melko hyvä siinä. Oli kova pala sanoa hänelle että tästä ei tule mitään kun toinen oli aivan "myyty". Ja sitten ajelin tapaamaan tätä joka asuu nyt yläkerrassa. Matkaa oli 100 km ja talvipakkanen mutta koska tykkään ajella enkä ollut käynyt kyseisellä paikkakunnalla koskaan, niin mikä ettei. Ensivaikutelma hänestä oli että hän oli aivan paniikissa ujouden vuoksi ja lyhyempi kuin minä .... Ja suoraan sanoen sen näköinen että jos hän olisi minulle tullut baaritiskillä juttelemaan, olisin ehkä hävinnyt paikalta. Mutta meillähän kemiat kohtasi niin että kolahti. Hän ajelutti minua ympäri kaupunkia näytellen paikallisia nähtävyyksiä ja loppujen lopuksi uskaltauduin hänen luokseen kahveelle. Soo soo, en kyllä kenellekään suosittele vieraiden miesten kanssa kahveelle menoa mutta me vain kahviteltiin ja juteltiin. Siinä venähti useampi tunti ja pää pyörällä ajelin illalla takaisin kotiin.

Olin aivan myyty!