Mies saapui luokseni sunnuntaina, hänen piti tulla vasta tiistaina koska hänellä oli maanantaina hieroja mutta sattui näkemään lauantaina hierojansa kaupassa ja siirsi aikaa joten pääsi tänne jo sunnuntaina. Ja hän lähti vasta tänään eli peräti 2 yötä oli täällä. On hän kyllä suoraan sanoen Ihana. Normaali arkea, ruoan laittoa yms. saunomista, elokuvien katselua ja hän lenkitti 3 päivänä koirani ihan oma-aloitteisesti. Ja kävi pitkällä lenkillä joka kerta. Oli ihana katsoa kun hän tuli koirien kanssa (vei niitä yksitellen) sillä kun hän pääsi pihaan, antoi vielä namia palkaksi koirille. Mun toinen koira on ihan myyty tälle miehelle, seuraa häntä joka paikkaan ja on ominut Miehen ihan täysin.

Minä rakastun ja rakastun Mieheen aina vain enemmän. Eilen kesken rakastelumme hän sanoi minulle Olet ihana. Ja hetken päästä sanoi Mää rakastan sua <3. Ai miten hyvältä se tuntui. Tänään lähtiessään ja halatessamme hän sanoi että hänellä on nyt jo ikävä mua.

Ostin hänelle tänne oman sauna-/aamutakin. Hän oli hyvin otettu siitä. Ja nyt mun kylppärissä on parranajovehkeet ja ylimääräinen hammasharja ;)

Onhan hänessä jokunen semmoinen puoli että en jaksaisi mm. asioista jaakaaminen ja määrätyissä asioissa kestää kauan mm. lähtemisessä jonnekin. Mutta ne ovat pieniä murheita siihen että hän on juuri sellainen kun haluan miehen olevan.

Elämä on muuten mallillaan mutta huomasin tänään että multa on kadonnut äidiltäni saatu vanha Arabian maitokannu. Se on kannu jossa äiti teki aina lättytaikinan. Eipä ole muuta syyllistä kuin exä. Sitäpaitsi semmoinen ikävä asiakin tuli ilmi että avain jonka exä palautti, ei sovikaan ulko-oveen. Eli hänellä on edelleen mun taloni avain. Pikkusen vtuttaa. Jos saan selville että hän käy täällä omin luvin, teen taatusti poliisiasian.