soittelin tosiaan lekurille tuosta herpeksestä josko sen verikokeista voisi selvittää. Ei kuulemma voi koska kun olen sairastanut vesirokon niin tuo herpes on sama viirus ja se jää elimistöön loppuelämäksi. Saattaa aktivoitua välillä ja aiheuttaa huuliherpestä tai vyöruusua. Gynekologilla suositteli käymään. No, sehän sopii kun muutenkin tarttis tuo hormonikierukka poistaa. Oon ollut tuosta hormonikierukasta tosi onnellinen, se on ollut jo 6 vuotta. Se laitettiin sen vuoksi että vuosin kuukautisten aikana kuin seula. Viikko meni niin että oli pakko pitää tamponia ja sidettä ja tunnin välein vaihto. Sitten oli 2 vkoa vuotamatonta aikaa ja taas alkoi. Jatkuva raudanpuutos. Kuukautiset loppui kuin seinään kierukan laiton jälkeen. Ihanaa!! Eivätkä ole tulleet sen jälkeen. Toki olen jo sen ikäinen että vaihdevuodetkin vaikuttaneet varmasti. Mulla ei kyllä ole minkäänlaisia vaihdevuosioireita. Silloin tällöin on yöhikoilua mutta ehkä viitisen yötä vuodessa kärsinyt vaan. Toivottavasti vaihdevuodet ovat jo päällä koska en todellakaan halua mitään kuukautisia enää ikinä!

Niin siitä herpeksestä, kysyin sitten Mieheltä että minkälaisia oireita hänellä on ollut, onko rakkuloita tms. Ei kuulemma mitään ole koskaan ollut vaan on verikokeesta todettu. Olin ihan että mitä ihmettä .... Jos sitä ei kerran kannata verikokeesta katsoakaan. Mies on sairastanut vesirokon mukulana ja 2 kertaa ollut vyöruusukin. Nyt Miehellä heräsi epäilys et onko hän syönyt lääkitystä 3-4 vuotta ihan turhaan. Lääke kun ei vielä ole mikään halpa vaan 1.5 kuukauden annos maksaa 130.- euroa. No, nyt hän lopettaa lääkityksen ja joudumme ainakin vähäksi aikaa siirtymään kortsun käyttöön - plääh. Mut katsellaan tuleeko hänelle mitään oireita. Saakin mennä uudelleen lääkäriin et onko ihan turhaa syönyt nyt lääkkeitä.

Vitsit mä viihdyn tuon Miehen kanssa. Ihanaa kun on mies joka keskustelee!

Tällä hetkellä mua rassaa rahahuolet. Ollut koko alkuvuosi tosi tiukkaa vaikka työssä käynkin. Nettopalkasta menee jo 1/4 talon lainoihin ja sitten kun räpsähtää vakuutuksia 800.- euroa, on öljylaskua, sähkölaskua, autoveroa jne niin eipä paljoa naurata. Lisäksi tuo jatkuva ajelu vie naftaa ja saa olla jatkuvasti tankkaamassa. Tän kuun kun vielä jaksaa, fyssariinkin menee melkein 700.-. Koskahan sitä ois rahaa niin että pärjäis edes. Joskus on pakko lapsiltakin lainata. Toki lainailen itsekin heille kun pystyn. Ruokaraha on tosi pieni kuukaudessa, väliin jopa 50.- euroa on riitettävä ruokaan. Eipä paljon herkutella. Keittoja ja laatikoita kun tekee niin niistä syö jo viikon. Vaikka se vähä tökkii syödä sitä samaa päivästä toiseen. Ollaan miehen kanssa menossa pääsiäisenä Tallinnaan ja koiratkin tarttee viedä hoitoon. Taas on palkka syöty muutamassa viikossa ....Ehkä se joskus paistaa vielä tähänkin risukasaan päivä.

Poliisilta ei ole kuulunut mitään, kävin siis kuulusteluissa tuon exän varkauden takia. Olettaisin etteivät saa häntä kiinni, se kun ei vastaa outoihin numeroihin ollenkaan. Paska sekin.